KIK­HERNEET

Kikherne, jota toisinaan myös kahviherneeksi kutsutaan, on monipuolinen kaveri keittiössä. Se sopii suolaisten ruokien lisäksi yllättäen myös makeaan leivontaan ja säilykekikherneiden liemi (aquafaba) on sekin hämmästyttävä ominaisuuksiltaan.

kikherneet

Kikherneiden ravintosisältö

Kikherne on ikivanha viljelyskasvi, jota käytetään runsaasti varsinkin Intian, Lähi-idän ja Välimeren maiden keittiöissä. Tänä päivänä sitä kasvatetaan eniten Intiassa, mutta se kasvaa hyvin lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla ympäri maapallon.
Niissä on runsaasti proteiinia (20 g/100 g) ja kuitua sekä muun muassa kaliumia, kalsiumia, rautaa ja folaattia. Kikherneet ovatkin ravitseva ja herkullisen monipuolinen lisä ruokavalioon.

Kikherneiden kypsentäminen

Näppärintä on käyttää säilöttyjä kikherneitä, sillä ne ovat heti käyttövalmiita ja kaupan päälle saa monikäyttöisen liemen purkista. Edullisemmaksi kuitenkin tulee ostaa kikherneet kuivattuina ja esimerkiksi falafeleja tehdessä paras lopputuloskin syntyy niistä.

Ennen keittämistä kikherneet liotetaan. Laita kikherneet suureen kulhoon ja peitä reilulla määrällä kylmää vettä (kikherneet turpoavat reilusti liotessaan). Anna liota yön tai työpäivän yli, noin 8-10 tuntia. Valuta liotetut kikherneet siivilässä ja huuhtele. Älä käytä liotusvettä keittämiseen, vaan siirrä kikherneet kattilaan ja lisää uutta tuoretta vettä sen verran, että herneet reilusti peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 45-75 minuuttia, kunnes kikherneet ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä keittämisen aikana. Valuta ja anna jäähtyä.

Voit keittää kerralla koko pussillisen kikherneitä ja pakastaa ne sitten sopivan kokoisina määrinä.

Aquafaba eli säilykekikherneiden liemi

Säilykekikherneiden tai -papujen lientä ei kannata heittää viemäriin! Tärkkelyksinen aquafaba nimittäin toimii kananmunan valkuaisen tavoin ja siitä voi valmistaa esimerkiksi marenkeja, macaroneja, majoneesia ja mousseja. Voit myös voidella leivonnaiset aquafaballa kananmunan sijaan ja käyttää sitä blini- tai lettutaikinassa. Yhtä kananmunan valkuaista korvaamaan tarvitset kolme ruokalusikallista aquafabaa. Kuulostaako epäilyttävältä? Ehkä, mutta lopputuloksesta ei koskaan arvaisi, että se on tehnyt papumehusta 😀

Huomioithan, että kuivattujen kikherneiden liotusliemi ei ole sama asia kuin aquafaba. Liotusvesi pitää aina kaataa pois ja kikherneet keittää uudessa vedessä.

Lisäksi kikherneistä tehdään jauhoja, joita löytyy kaupoista nimellä kikhernejauho tai gramjauho. Ne sopivat mm. erilaisiin pyöryköihin ja pihveihin, leivontaan, vegaanisen munakkaan tekoon sekä lettutaikinoihin.

Kikherneiden käyttö keittiössä

Kikherneet sopivat monenlaisiin ruokiin. Tunnetuimpia kikherneistä valmistettuja ruokia lienevät hummus ja falafelit. Mutta ne sopivat niin moneen muuhunkin: keittoihin, curryihin, patoihin, salaatteihin ja naposteluun. Lisäksi niitä voi käyttää esimerkiksi kekseihin ja smoothieisiin.

Kokeile näitä kikhernereseptejä:

hummus

HUMMUS

Hummus eli kikhernetahna on Lähi-Idästä lähtöisin oleva ruokalaji, joka on ihanaa leivän päällä, dippinä sekä salaattien ja kulhojen kastikkeena. Herkullisen maun salaisuus on tahinissa ja sitruunan mehussa.

reseptitkastikkeet
kikhernetunaleivät

KIKHERNE­TUNALEIVÄT

Kikhernetunaleivät ovat vegaaninen versio tonnikalaleivistä. Mainio hieman merellinen maku kikhernetäytteeseen tulee merilevästä, tillistä, sitruunasta ja kapriksista.

reseptitleivät
suklaiset kikhernekeksit

SUKLAISET KIKHERNE­KEKSIT

Suklaiset kikhernekeksit ilman jauhoja. Näissä helppotekoisissa veikeissä kekseissä maistuu suklaan lisäksi maapähkinävoi ja suolapähkinät.

reseptitmakeat leivonnaiset
the stew

THE STEW – KIKHERNE­MUHENNOS

The stew eli kotoisasti kikhernemuhennos on lempeän mausteinen ruoka. Somekokit ympäri maailmaa villinneen reseptin suosion ymmärtää, kun sitä on kerran kokannut. Helppoa ja niin herkullista!

reseptitpääruoka
buffalo kikherne-lehtikaalisalaatti

BUFFALO KIK­HERNE-LEHTI­KAALI­SALAATTI

Buffalo kikherne-lehtikaalisalaatti lainaa makumaailmansa buffalo hot wingseiltä. Hot sauce -chilikastikkeella maustetut paahdetut kikherneet, vegaaninen blue cheese -kastike ja lehtiselleri muodostavat yhdessä hurmaavan makunautinnon.

reseptitsalaatit
lanttu-kikhernecurry

LANTTU-KIKHERNE­CURRY

Lanttu-kikhernecurry osoittaa, että lanttu toimii loistavasti myös aasialaisten makujen kanssa. Maukas curry tarjoillaan jogurttipohjaisen porkkanaraidan kanssa. Lisukkeeksi sopii keitetty riisi, kaura tai niiden sekoitus.

reseptitpääruoka
artikkelitkokoelmaraaka-aineet
kikherne

♥ seuraa Kasviskapinaa myös Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä!

∴ Kokeilitko reseptiäni? Tägää se Instagramissa #kasviskapina ja @kasviskapina, niin löydän luomuksesi! ∴

EtusivulleKaikki artikkelit