LANTTU

Lanttu on paljon muutakin, kuin joululaatikon raaka-aine. Sen monipuolisuus yllättää ja se on myös terveellisyydeltään, hinnaltaan ja säilyvyydeltään loistojuures. Lue artikkelista kaikki tarpeellinen, mitä lantusta tulee tietää.

lanttu

Lantun ravintosisältö

Lanttu on loistava C-vitamiinin lähde ja sitä on kutsuttu Pohjolan appelsiiniksi. Lisäksi siinä on mukavasti A-vitamiinin esiastetta ja kuitua. Hiven- ja kivennäisaineista lanttu sisältää mm. kaliumia, kalsiumia ja fosforia. Lantun paksu kuori suojaa sen ravintopitoisuutta, eli se on täynnä vitamiineja ja muita ravintoaineita pitkänkin varastoinnin jälkeen.

Lanttu sopii FODMAP-ruokavalioon.

Lantun sesonki

Uuden sadon lantut tulevat kauppoihin ja toreille heinäkuussa. Lanttu säilyy varastossa hyvin ja sitä onkin saatavilla pitkälle kevääseen asti. Eniten lanttua syödään joulun tienoilla, mutta sitä kannattaisi hyödyntää enemmän pitkin vuotta. Viime vuosina lantun menekin on arvioitu kääntyneen hienoiseen nousuun, mutta edelleen sitä syödään vain noin kilo per henkilö vuodessa.

Pohjolassa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti ja se sopiikin hyvin suomalaisen kotipuutarhan hyötykasviksi koko maassa. Se on melko helppo kasvatettava, joka ei pelästy pieniä pakkasiakaan. Parhaiten se viihtyy savisessa ja kosteassa, mineraalipitoisessa maassa. Lantun voi kylvää suoraan avomaalle kesäkuun alkupuolella tai esikasvattaa sisällä muutamia viikkoja ennen ulos istuttamista. Lanttuja voi syödä jo muutaman sentin kokoisina pieninä palleroina, mutta yleensä sato korjataan syksyllä – mitä myöhempään, sitä paksumman kuoren mukula ehtii kasvattaa ja sitä paremmin se kestää varastointia.

Nippelitietoa lantusta

Lanttu on kaalien sukuun kuuluva juures, joka on syntynyt kaalin ja nauriin risteytymästä. Siitä käytetään myös nimitystä räätikkä ja räätikäs, englanniksi se on swede tai rutabaga. Suomenkielinen lanttu-sana juontaa juurensa ruotsin sanasta planta eli taimi, sillä alunperin lanttu piti esikasvattaa taimiksi ennen ulos istuttamista. Lanttusatoa korjataan monen kokoisena ja väriltään kuori on vihertävä, kellertävä tai violetin sävyinen lajikkeesta riippuen.

Lanttu kannattaa säilyttää jääkaapin vihanneslokerossa, parhaiten se säilyy +2 – +6 -asteessa ja kaukana runsaasti etyleeniä tuottavista kasviksista, kuten tomaateista ja hedelmistä.

Lanttu keittiössä & parhaat lanttureseptit

Lanttu on monien perinteisten ruokien, kuten lanttulaatikon ja lanttukukon, raaka-aine ja lisäksi sitä on totuttu käyttämään keitoissa ja uunijuuresten joukossa. Lanttu sopii kuitenkin myös modernimpaan ruoanlaittoon sekä leivontaan ja jopa aasialaisiin resepteihin.

Maultaan lanttu on raikas ja suhteellisen mieto, kypsennettynä jopa makea. Kirpeä sävy maussa johtuu sen sisältämästä sinappiöljystä. Lanttua voi nauttia niin raakana kuin kypsänäkin. Se sopii mm. raasteisiin, dippivihannekseksi, paahdettuna salaatteihin ja lisukkeisiin, pataruokiin sekä muussiin ja muihin perunaruokiin perunan lisäksi tai sijasta.

Lantun voi kuoria kuorimaveitsellä, mutta useimmiten on helpompaa käyttää kunnon veistä ja tukevaa leikkuulauttaa.

Kokeile näitä lanttureseptejä:

lanttu som tam

LANTTU SOM TAM

Lanttu som tam on herkullinen versio thaimaalaisesta papaijasalaatista. Lanttu toimii maukkaassa salaatissa loistavasti vaikeasti saatavan vihreän papaijan sijaisena. Tähän salaattiin ihastut taatusti, sillä se on todellinen makujen ilotulitus.

reseptitsalaatit
lanttu-linssikeitto

LANTTU-LINSSI­KEITTO

Lanttu-linssikeitto on lempeän mausteinen soppa, joka maistuu talvipäivän lounaana. Keitto viimeistellään sitruunalla ja chilillä ja tarjoillaan makuja tasapainottavan vegaanisen fraichen kanssa. Nam!

reseptitkeitot
lanttu-kikhernecurry

LANTTU-KIKHERNE­CURRY

Lanttu-kikhernecurry osoittaa, että lanttu toimii loistavasti myös aasialaisten makujen kanssa. Maukas curry tarjoillaan jogurttipohjaisen porkkanaraidan kanssa. Lisukkeeksi sopii keitetty riisi, kaura tai niiden sekoitus.

reseptitpääruoka
japanilainen CURRY soijasuikaleilla

JAPANI­­LAINEN CURRY SOIJA­SUIKALEIL­LA

Japanilainen curry soijasuikaleilla on helppo ja paljon kasviksia sisältävä lempeän mausteinen ruoka. Kastike maustetaan ja suurustetaan valmiilla curry roux -kuutioilla.

reseptitpääruoka
karjaton paisti

KARJATON PAISTI SEITANISTA

Karjaton paisti on oodi perinneruoka karjalanpaistille, mutta täysin vegaanisena. Herkullinen pataruoka valmistetaan seitanista ja juureksista.

reseptitpääruoka
lanttupaisti

LANTTU­PAISTI

Lanttupaisti on joulupöydän juureva kunkku. Makeaksi kypsynyt lanttu maustetaan siirapilla, dijon-sinapilla ja piparkakkumausteella.

reseptitlisukkeetpääruoka
artikkelitkokoelma
kuukauden kasvislanttu

♥ seuraa Kasviskapinaa myös Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä!

∴ Kokeilitko reseptiäni? Tägää se Instagramissa #kasviskapina ja @kasviskapina, niin löydän luomuksesi! ∴

EtusivulleKaikki artikkelit