Näin syöt edullisesti JA kasvipohjaisesti:
- Suosi “vanhoja kunnon kasviproteiineja” uuden sukupolven vaihtoehtojen sijaan. Soijarouhe ja -suikaleet, tofu sekä kuivattuna ja säilöttynä myytävät palkokasvit ovat edullisia proteiininlähteitä. Myös täysjyväviljoista saa proteiinia ja kasvisruokailijoiden onkin tärkeää syödä monipuolisesti eri proteiininlähteitä.
- Unohda talvella kurkku ja tomaatti, tartu sen sijaan kaaliin ja juureksiin. Leivälle sopivat hyvin esimerkiksi kaalinlehdet, suolakurkut ja marinoitu punasipuli. Opettele käyttämään salaateissa uusia kasviksia: tee pohja marinoidusta kaalista ja paahda sekaan juureksia.
- Suosi sesonkeja. Sesongissa olevat kasvikset ovat parhaimmillaan ja samalla myös edullisimmillaan. Tänä päivänä sesongin vihannekset löytyvät yleensä näyttävästi heviosaston keskeltä.
- Hyödynnä pakastekasviksia. Ne ovat helppoja, edullisia, ravintorikkaita ja aina sesongissa!
- Suunnittele ruoat etukäteen, tiedä mitä kaapeissasi jo on, suosi simppeleitä reseptejä ja tee kerralla enemmän. Useimpia ruokia voi hyvin myös pakastaa.
- Tee selkeitä ja yksinkertaisia muutoksia: vaihda aamupalalla jogurtti kaurapuuroon, juo yksi kuppi vähemmän kahvia, syö enemmän perunaa, jätä heräteostokset kauppaan, osta harvemmin herkkuja.
- Seuraa tarjouksia. Osta kauppojen punalaputettuja tarjoustuotteita, mutta vain, jos tiedät, että ne tulevat varmasti syödyksi tai pystyt pakastamaan ne (ja myös syöt ne sieltä pakastimesta). Leipä esimerkiksi on loistava pakastettava, samoin erilaiset kasviproteiinituotteet. Voit tilata hävikkiruokaa myös niihin erikoistuneista nettikaupoista, mutta älä sorru turhuuksiin!
- Jos mahdollista, niin leivo itse leipää, kasvata kasviksia tai edes versoja ikkunalaudalla. Sienestä, marjasta ja villiinny villivihanneksiin. Säilö satoa ja muista myös syödä säilömäsi.
- Vältä hävikkiä, sillä se on rahan roskikseen heittämistä. Tee hävikkivaarassa olevasta leivästä krutonkeja tai korppujauhoja, paahda nuutuneet vihannekset uunissa tai tee niistä smoothieta tai sosekeittoa. Opettele taikomaan ylijääneestä ruoasta uusia aterioita, jos ne sellaisenaan meinaavat tökkiä.























