Jouluruokien tähteet kannattaa muuttaa uusiksi ruuiksi ennen kuin seitankinkut ja lanttulaatikot tulevat korvista. Jouluruokien suhteen kun usein käy niin, että niitä tulee varattua sen verran paljon, että osa uhkaa jäädä syömättä. Nappaa tästä artikkelista vinkkejä jouluherkkujen jatkojalostamiseksi.

Seitankinkku
Seitanista on moneksi! Pilko kinkku paloiksi ja tee siitä esimerkiksi pastaa, piirakkaa, toasteja, pitaleipiä tai quesadilloja. Myös pyttipannnu, karjaton paisti, kiusaus ja pasteijat onnistuvat hyvin ylijäämäseitanista.
Joululaatikot
Tee ihania rieskoja tai käytä jämät sämpylätaikinaan tai riisipuuron sijaan karjalanpiirakoiden täytteenä. Voit sekoittaa laatikoita myös sosekeittoihin tai tehdä niistä kasvispihvejä.
Porkkala
Tee maukasta porkkalapastaa tai tahnaa leivän tai blinien kanssa nautittavaksi. Porkkala sopii hyvin myös suolaisen piirakan täytteeksi.
Rosolli
Sekoita rosolli kasvissose- tai borssikeiton joukkoon tai tee sitä herkullista hummusta sekoittamalla sen kanssa tehosekoittimessa kikherneitä, tahinia ja valkosipulia. Rosolli taipuu myös kauniin väriseksi pyttipannuksi, jonka sekaan voi pilkkoa seitankinkkua.
Sienisalaatti
Sienisalaatin voi jalostaa keitoksi tai kastikkeeksi. Sen voi myös tarjoilla blinien kanssa tai sekoittaa suolaisen piirakan täytteeseen.
Riisipuuro
Taio ylijääneestä riisipuurosta riisipiirakoita, makeita arancineja tai käytä puuron jämät leipätaikinaan. Voit tehdä kylmästä puurosta myös juhlavan vanukkaan maustamalla sen sitruunan kuorella ja vaniljasokerilla ja aateloimalla herkun sekoittamalla joukkoon vaahdotettua vispikermaa.
Piparkakut
Käytä hyydytetyn kakun pohjana tai murustele jäätelön sekaan.
Jouluruokien tähteistä valmistuu esimerkiksi nämä ruoat: